Maailman luomumarkkinat

Virallisen luomusertifikaatin omaavia tuotteita tuotetaan ympäri maapalloa. Maailmassa on n. 600 000 luomumaatilaa 121 eri maassa. Yhteensä luomutarkkailussa on 30.6 milj. hehtaaria. Oceaniassa on eniten hehtaareja, koska Austraaliassa on laajoja maa-alueita laitumia luomutuotannossa. Seuraavaksi eniten luomupinta-alaa on Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Näiltä alueilta tuleekin suurin osa maailman luomutuotteista.

Luomutuotteet taas kulutetaan pääosin teollistuneissa länsimaissa. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat suurimmat luomutuotteiden markkinat.

Lähde: World of Organic Agriculture 2007 (IFOAM)

Luomutuotteiden markkinat kasvavat nopeasti kaikkialla maailmassa. Markkinoiden kasvuun ja ennen kaikkea kuluttajien kasvavaan kiinnostukseen on useita syitä, joiden merkitys ei suinkaan ole vähenemässä.

Luomutuotteet ovat terveellisiä ja turvallisia. Luomutuotannossa ei käytetä torjunta-aineita eikä kemiallista keinolannoitusta ja sallitut lisäaineet ovat ns luonnollisia lisäaineita (samoja aineita esiintyy luonnossa). Siten riski saada ruoan mukana ei-toivottuja aineita elimistöönsä on luomussa mahdollisimman pieni. Mutta kysymys ei ole vain potentiaalisesti haitallisten aineiden puuttumisesta. Viimeiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että luomuruoassa on tavanomaisia tuotteita enemmän suoja-aineita, mm antioksidantteja, ja siten luomun terveellisyys ei perustu vain lisäaine jäämättömyyteen.

Ympäristökeskustelu ja huoli ilmastomuutoksesta on nousemassa yhä useampien ihmisten tietoisuuteen eri puolilla maailmaa. Luomu on ympäristöystävällisempi tuotantotapa sekä tilatasolla että yleisesemmin. Luomutuotannossa ei rasiteta ympäristöä torjunta-aineilla - joiden tarkoitushan loppujen lopuksi on myrkyttää eliöitä - eikä kemiallisella lannoituksella, josta osa loppujen lopuksi päätyy pohjavesiin, vesistöihin ja ilmakehään. Luomutuotanto perustuu myös mahdollisimman paljon tilan omavaraisuuteen ja on energiataloudeltaan tavanomaista tuotantoa tehokkaampaa, koska typpilannoitus perustuu pieneliötoimintaan - siis itse asiassa aurinkoenergiaan - eikä ulkopuoliseen öljyllä ilmakehästä sidottuun typpeen. Pitkän päälle - fossiilisen öljyn vähetessä - muuta tuotantomuotoa ei voi ollakaan kuin luomua.

Kokonaan uusi saastumisen muoto on geenimanipuloitujen lajikkeiden viljeleminen yhä suuremmassa mittakaavassa eri puolilla maailmaa. Näiden lajikkeiden vaikutuksesta ihmisten ja eläinten terveyteen ei ole luotettavaa tietoa, eikä myöskään tiedetä mitä seurauksia geeniaineksen ‘karkaamisesta’ ympäröivään luontoon voi seurata. Geenimanipuloitujen lajikkeiden käyttöönotto on valtava riski, jonka seurauksia voidaan vasta arvailla. Valitsemalla kaupassa luomutuotteen äänestät tätä riskinottoa vastaan!