Luomuviljely

Luomuviljelyssä oleellista on maan elävyyden tukeminen ja parantaminen. Joidenkin kymmenien senttimetrien paksuinen multakerros maapallomme pinnalla on keskeisessä asemassa kaiken elävän kasvussa ja kukoistuksessa. Pellon multamaa kuhisee elämää, kun se voi hyvin. Se on täynnä pieneliöitä ja bakteereja, jotka tekevät hajoitustyötä ja muuttavat hajoavaa maa-ainesta kasvelle hyödylliseen muotoon ja humukseksi. Mitä paksumpi, pieneliötoiminnasta kuohkeampi ja elinvoimaisempi maa on, sitä paremmin myös kasvit siinä kasvavat.

Luonto on aineiden suuri kiertokulku. Luonnon elävyydelle on elinehto, että vesi ja ravinteet kiertävät. Siksi luomuviljelyssä pyritään myös omavaraisuuteen; maatila pystyy tasapainoisena tuottamaan omat lannoitteensa, tilalle ei tuoda keinotekoisia öjlystä tai muista uusiutumattomista luonnonvaroista tuotettuja helppoliukoisia lannoitteita. Luomussa kasvit saavat tarvitsemansa ravinteet viherlannoituksesta, jolloin käytetään hyväksi ilmasta typpeä sitovia kasveja ja bakteereja, tai eläinten lannasta, joka on luonnollista ravintoa elävälle maalle.

Luomutuotannossa kasvien suojelu tauteja ja tuholaisia vastaan tapahtuu luonnon omilla keinoilla. Tämä takaa sen, että tuotteissa ei ole viljelytavasta johtuvia myrkyllisiä tai vaarallisia aineita. Luomutilojen luonnon monimuotoisuus onkin aivan toista luokkaa kuin muiden tilojen; myrkyttömillä pelloilla ja eläinten laitumilla myös monipuolinen luonto pääsee kukoistamaan.

Luomuviljelyn tavoitteena on elää tasapainossa ja harmoniassa luonnon kanssa. Siksi eläimiin suhtaudutaan kunnioittaen ja suositaan eläinten luontaisia elintapoja. Luomutilalla eläimet saavat elää lajinsa mukaista elämää ja syödä luomurehuja luontaisen ruokavalionsa mukaan.

Luomuviljely Suomessa

Suomi oli vielä 1970-luvulla maatalousvaltainen maa. Se on myös maailman pohjoisin elintarvikeomavarainen maa. Luomuviljelyä Suomessa on hajoitettu jo 1930-luvulta, mutta se alkoi yleistyä kemiallisen viljelyn vaihtoehtona 1990-luvulla, jolloin saatiin ensimmäiset luomutuotannon valtiontuet. Nykyisin 6,2 % (2006) Suomen peltoalasta on luomua, yhteensä 144 667 ha. Huomattavaa on, että tuo ala on kokonaisuudessaan tuottavaa viljelymaata ja siitä n. 30 % kasvaa viljoja. Suomi on suuri luomukauran tuottaja.
Suomalaisella tilalla on usein myös eläimiä, nautoja, sikoja tai kanoja. Luomutiloilla tuotetaan maitoa ja naudanlihaa ja jonkin verran sianlihaa ja kananmunia joskin luomurehun riittävyys on ongelmana.

Luomukeruutuotteet

Luonnosta kerätyille tuotteille on oma luomutarkkailunsa. Erityisen tarkeää on, että kerättävien kasvien esiintyminen tai elinympäristön tasapaino eivät vaarannu. Keräilyalueilla ei tietenkään ole käytetty kemiallista lannoitusta tai torjunta-aineita, eivätkä ne ole lähellä teollisuuslaitoksia tai suuria liikenneväyliä. Keräilyalueen lisäksi tuotteiden poimijat kuuluvat rekisteriin ja sitoutuvat noudattamaan luomuehtoja. He ilmoittavat tiedot keräämistään tuotteista tuotteiden vastaanottopisteissä, näin on selvillä se, mistä tarkalleen tuotteet on poimittu. Myös tuotteiden vastaanottaja kuuluu valvonnan piiriin. Suurimmat keruualueet ovat Lapissa, Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Koska Suomessa tai EUssa ei ole määritelty ehtoja luomuriistalle tai -kalalle, niitä ei voida markkinoida luomuna. Suomessa ei myöskään ole kansallisia vesiviljelyn säädöksiä luomulle kuten Tanskassa, Ranskassa ja Irlannissa.