Luonnonmarjat

On vaikea kuvitella suomalaista, joka ei olisi käynyt marjametsällä ja maistellut mustikoita ja puolukoita metsämättäiltä.Meille suomalaisille metsä onkin tuttu paikka ja olemme saaneet elantomme metsistä kautta aikojen. Tänä päivänäkin luonnonmarjat ovat metsiemme suuri rikkaus ja niitä kannattaa käyttää ruokavaliossa maukkaana ja terveellisenä osana.

Puolukka, Vaccinum vitis-idaea

Puolukka kasva yleisenä koko pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Suomessakin se on eniten hyödynnetty luonnonmarja. Puolukka kasvaa rönsyävänä ikivihreänä varpuna kuivissa männikköisissä kangasmetsissä. Sitä tavataan myös lapissa tuntureilla ja soisissa metsissä. Puolukka selviytyy hyvin kylmissäkin olosuhteissa vaikka onkin ikivihreä kasvi. Sen sijaan se ei pidä ilmastosta, jossa kesä on kuuma. Karussakin maaperässä puolukka selviää sienijuuren avulla; symbioosi sienirihmaston kanssa kasvattaa vettä ja ravinteita imevää juuripinta-alaa moninkertaiseksi.

Puolukka kukkii toukokuussa runsaana harvoissa ja valoisissa männiköissä ja jäkäläkallioilla. Puolukan kasvustot saatavat olla satoja vuosia vanhoja, koska vanhan maavarren lahotessa kärjet jatkavat kasvua. Puolukan latinankielinen nimi viittaakin viiniköynnökseen Kreetalla sijaitsevalla Ida- vuorella. Hyvä marjasato vaatii onnistuakseen pölyttäjille suotuisia lentosäitä kukinnan aikaan. Erinomaisen satovuoden jälkeen puolukka lepäilee seuraavana vuonna ja tuottaa pienemmän sadon, koska kasvi ei jaksa kukkia yhtä runsaasti satoisan marjavuoden jälkeen. Silti lähes joka vuosi suomalaiset saavat nauttia punaposkisista puolukoista upeissa ruskamaisemissa säiden jo viilennyttyä syyskuulla.

Puolukka sisältää paljon hedelmähappoja, erityisesti korkean bentsoehappopitoisuutensa takia puolukat säilyvät pelkkänä survoksenakin. Puolukassa onkin kirpeän voimakas aromi, joka sopii hyvin voimakasmakuisten ruokien höysteeksi. Erityisesti sitä on käytetty riista- ja maksaruokien kanssa. Miedompimakuiset hedelmät ja marjat yhdessä puolukan kanssa laimentavat sen happoisuutta ja tuovat esiin puolukan hienot aromit ja makeuden.

Tutkimusten mukaan puolukka sisältää runsaasti proantosyanideja sukulaisensa karpalon tavoin. Tämä on huomattu luontaislääkinnässäkin, jossa puolukkaa on käytetty virtsatievaivojen hoitoon kuten karpaloakin. Puolukassa on myös lignaaneja, jotka ovat fenolisiin yhdisteisiin kuuluvia kasviestrogeenejä. Kasviestrogeenien on tutkittu suojaavan hormonaalisilta syöviltä (rintasyöpä ja eturauhassyöpä) sekä sydän- ja verisuonisairauksilta. Muista fenolisista yhdisteistä puolukka sisältää saman verran reservatrolia kuin sen tunnettu lähde viinirypäle. Reservatrolin terveysvaikutuksia tutkitaan paljon, se saattaa suojata syövältä, sydän- ja verisuonisairauksilta, diabetekseltä ja liikapainolta.

Lakka, Rubus chamaemorus

Lakka on Lapin soiden kulta-aarre. Sitä kasvaa pohjoisilla havumetsävyöhykkeillä metsäisillä soilla. Lakasta talvehtii vain juuri ja siksi se pystyykin menestymään pohjoisemmassa kuin useammat muut marjat, jopa -40°C pakkasessa. Keväällä lakka kasvattaa lyhyet vartensa, joihin kehittyy kauniit pyöreälaitaiset lehdet ja valkoiset kukat. Lakka leviää parhaiten rönsyämällä, mutta laajatkin kasvustot voivat jäädä ilman ainuttakaan marjaa, sillä lähistöllä täytyy olla sekä hede- että emikasvia, jotta pölytys onnistuisi. Muutenkin lakan sato on ennen kaikkea riippuvainen kukinnan sääoloista, sillä sateessa ja myrskyllä kukat varistavat terälehtensä eivätkä pölyttävät hyönteiset enää löydä niitä vaikka ilmat paranisivatkin pölyttäjille sopiviksi lentosäiksi.

Lakan marjat kypsyvät heinäkuun puolenvälin jälkeen. Marjat ovat aluksi verholehtien suojassa ja punaisia auringonpuolelta. Kypsän marjan tunnistaa kauniista keltaisesta väristä ja aromaattisesta tuoksusta. Lakan viljelyä on kokeiltu, mutta se on osoittautunut vaikeaksi.

Parhaat lakkasuot löytyvät Lapin erämaista ja runsaat luonnon marja-apajat ovatkin varjeltuja salaisuuksia, sillä lakka on Suomessa arvostettu herkku ja monille erämaankävijöille hyvä tulonlähde. Erityinen aito lapinherkku on uunissa paistettu tuorejuusto lakkahillon kera. Helpolla lakkaa ei kuitenkaan poimita, sillä lakkasuot ovat kaukana tiettömillä erämailla ja poimijoiden kimpussa on parvi verenhimoisia hyttysiä. Lakan hyötykäyttö auttaa säilyttämään arvokkaita ja harvinaisia suoalueita, koska soiden ojittaminen ja metsittäminen ei ole läheskään yhtä tuottoisaa kuin alueelta saatava lakkasato.

Lakka on hienoarominen marja, jossa on runsaasti A-, E-, ja C-vitamiinia. Vaikka lakka onkin hyvin vähähappoinen marja, sisältämänsä bentsoehapon ansiosta se säilyy pitkään jopa pelkkänä survoksena. Happo estää homeiden, hiivojen ja bakeerien kasvua. Fenolisista yhdisteistä lakassa on erityisesti ellagitanniinia. Suomalaisen tutkimuksen mukaan lakka estää suolisobakteerien, kuten salmonella-, stafylokokki- ja cambylobakteerien kasvua suolistossa. Toisaalta se ei ole haitaksi vatsan toiminnalle suotuisille probiooteille.

Mustikka, Vaccinum myrtillus

Mustikka on matala varpukasvi, joka kasvaa yleisenä suomalaisissa kangasmetsissä, joiden valtapuulajina on kuusi. Parhaat marjojenpoiminapaikat ovat harvahkoissa metsissä, sillä varjoisilla paikoilla mustikka ei kuki ja tee marjoja. Oikein pohjoisessa mustikka viihtyy kuivemmissa metsissä ja tunturien valoisilla rinteillä. Tavaanpa mustikkaa metsäisilta ja ravinteikkailta korpisoiltakin.

Talveksi mustikka varistaa lehtensä, mutta varpujen varret pysyvät elinkelpoisina lumihangen alla suojassa. Mustikan vaaleat kukat avautuvat toukokuussa ja ovat hyvin hallanarkoja. Mustikkasato onkin riippuvainen kukinta-ajan säistä; jos halla vie kukat, ei satoa tule. Marjat kypsyvät ensimmäisinä suomalaisista metsämarjoista heinäkuun lopulla ja paras poiminta-aika on vain muutaman viikon marjojen kypsymisestä.

Lähes jokainen suomalainen on ollut joskus mustikkametsällä. Mustikaa arvostetaankin hyvän makunsa ja suhteellisen helpon saatavuutensa vuoksi. Marjan maku on mieto ja makea. Mustikka ei silti sisällä paljon sokereita vaan maistuu makealta, koska sen happopitoisuus on alhainen ja makeat maut pääsevät esiin toisin kuin muilla vaccinum-suvun marjoilla.

Mustikka on helppo löytää metsästä ja marjojen poiminta on Suomessa kaikille sallittua. Villimustikan koko marja on tumma ja mustikanpoimijat tunnistaakin tummansinisiksi värjäytyneistä sormista ja huulista. Mustikan tumma väri tulee sen sisältämistä antosyaaneista, joita on villissä mustikassa keskimäärin neljä kertaa enemmän kuin viljellyssä pensasmustikassa.

Kansanlääkinnässä mustikkaa on käytetty parantamaan vatsavaivoja. Erityisesti kuivattuja mustikoita käytetään edelleenkin lasten ripulin hoitoon. Toisen maailmansodan aikana lentäjät söivät mustikoita parantaakseen hämäränäköään.

Karpalo, Vaccinum oxycoccos

Karpalo on soisten erämaiden marja. Sen poiminta on suhteellisen vaikeaa, koska se kasvaa vaikeapääsyisillä avoimilla soilla. Karpalo poimitaan myöhään syksyllä syyskuusta alkaen pakkasten tuloon loka-marraskuulla. Marjaa voi poimia myös keväällä, koska se säilyy talven kylmyydessä hyvin bentsoehappoisuutensa takia. Keväällä marjat ovatkin pehmeämpiä ja makeampia. Toisaalta karpalon suuri vitamiinipitoisuus on korkeimmillaan kypsissä marjoissa syksyllä. Karpalot elävät symbioosissa mykoritsasienten kanssa, jotka auttavat kasvia saamaan maasta paremmin ravinteita.

Kansanlääkinnässä karpaloa on käytetty paljon etenkin Venäjällä. Suomessakin voi ennen apteekista ostaa karpalosiirappia, jota nautittiin virtsatie-, munuais- ja rakkovaivoihin, vatsan vähähappoisuuteen ja kuumeeseen. Sillä on myös limakalvoja supistava ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus. Karpalon tehosta virtastietulehdusten hoidossa on myös tieteellistä näyttöä. Venäjällä karpalouutetta käytetään yleisesti sairaaloissa antibioottihoitojen tukena virtsatietulehduksissa. Sen on todettu myös ehkäisevän erityisesti kroonisissa tapauksissa tulehdusten syntyä.

Karpalon vaikutus perustuu toisaalta sen hippurihappopitoisuuteen, joka alentaa virtsan happamuutta. Tällöin tulehdusta aiheuttava E.coli ei viihdy virtsateissä. Toisaalta karpalo sisältää tärkeitä fenolisia yhdisteitä kuten tanniineja ja proantosyanideja. Tanniinit lamaavat tulehdusta aiheuttavien bakteerien hapsuja, jotka erittävät adhesiineja kiinnittyäkseen limakalvon reseptoreihin. Kun bakteerit eivät pääse kiinnittymään myöskin niiden lisääntyminen estyy. Karpalon sisältämällä fruktoosilla on myös samankaltainen vaikutus. Tämän mekanismin on todettu tehoavan myös antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin.

Tyrni, Hippophaë rhamnoides

Tyrni kasvaa karuilla merenrannoilla, se tarvitsee paljon valoa ympärilleen eikä siedä muiden kasvien varjostusta. Tyrnille suotuisia kasvupaikkoja ovat Pohjanlahden rannat, joilla maata nousee jatkuvasti merenpinnan yläpuolelle jääkauden paineen hellitettyä. Tyrni valtaa tälläisia maannousemarantoja pioneerikasvina. Tyrni sitoo hyvin merenrantahiekkaa laajalla juuristollaan ja tarjoaa suojaa pikkulinnuille tiheällä piikkisellä, jopa neljän metrin korkeuteen kohoavalla latvustollaan. Tyrnin juurinystyröissä elää typensitojabakteeri, jonka ansiosta kasvi pärjää karullakin maaperällä.

Tyrniä viljellään myös pelloilla ja Suomessa käytetäänkin viljelyssä lajikkeita, joiden risteytyksessä on käytetty villiä suomalaista tyrniä, joka on eri lajiketta, kuin Venäjällä ja Kiinassa viljeltävät tyrnit. Suomessa on myös maailman pohjoisimmat tyrniviljelmät ja tutkimuksissa onkin saatu viitteitä, että pohjoiset olosuhteet lisäävät marjojen suojaravintainepitoisuuksia.

Tyrnin poiminta-aika on myöhään syksyllä ilmojen jo viilennyttyä. Marjat kypsyvät, kun lämpötila öisin laskee pakkasen puolelle. Kypsyttyään tyrnin marjat pehmenevät niin, että ne irtoavat paremmin ja poiminta piikkisistä oksista on helpompaa.

Tyrnin latinankielinen nimi tarkoittaa kiiltäväkarvaista hevosta ja kasvia syöttivätkin jo muinaiset roomalaiset hevosilleen karkoittaakseen loisia ja pitääkseen hevosten turkin kiiltävänä. Tyrniä on käytetty kansanlääkinnässä limakalvoja supistavan ja antiseptisen vaikutuksensa vuoksi ihottumien, ihotulehdusten, palovammojen ja silmäsairauksien hoitoon samoin kuin ruuansulatuselimistön vaivoihin.

Tyrnissä on tunnetusti paljon vitamiineja, erityisesti E- ja C-vitamiinia, joilla on antioksidatiivisia vaikutuksia. Tyrni sisältää myös karotenoideja ja elimistölle tärkeitä rasvahappoja (alfalinoleenihappo). Erityisen tutkimuksen kohteena ovat tyrnin flavonoidit, jotka ovat poikkeuksellisia koostumukseltaan kasvikunnassa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tyrnin isoramnetiini-flavonoli, jolla tiedetään olevan sydämen terveyttä edistäviä vaikutuksia. Suomalaisessa tutkimuksessa on todettu tyrnin öljyjen edistävän isoramnetiinin imeytymistä elimistössä ja parantavan näin sen biosaatavuutta. Muita tyrnin flavonoideja ovat kversetiini ja kemferoli.